HISTORIA

 

Kenttäharmaa on Pieksämäellä perustettu orkesteri, jonka kappale valikoima koostuu lähinnä sota-aikaisista iskelmistä. Kiveen hakattuna linjaa ei kuitenkaan ole haluttu pitää, koska on ollut myös tilaisuuksia, joissa on soitettu myös Karjala sekä veteraani aiheisia kappaleita. Koska musiikillinen tyylisuunta on sota-ajan musiikissa oli esiintymisasujen valinta ja nimikin melko helppo valinta. Asepuku m36 on tyylikäs valinta siitäkin huolimatta, että leimaudumme varmasti Korsuorkesterin kopioksi tai sitten ”sotahulluiksi”. Totuuden nimessä täytyy tunnustaa, että lopullisen sysäyksen valitsemalleni uralle antoi Korsuorkesteri, joka on hieno yhtye. Erityisesti olen mieltynyt Pekka Hartosen laulu tyyliin ja ääneen, eli kiitos Korsuorkesterille ja Pekalle.

Meille soitanta on harrastus muiden joukossa ja haluamme tarjota nämä kerrassaan unohtumattomat ja aina niin koskettavat sävelet ihmisten kuultavaksi. Periaatteenamme onkin soitella oman mieltymyksen mukaan paikoissa, joihin tämän tyylinen musiikki sopii. Vanhainkodit ovat osoittautuneet varsin mukaviksi soittopaikoiksi ja muistoja ovat sävelmät herättäneet…

Kappaleet yritämme esittää kutakuinkin alkuperäisissä muodoissa, jotta kuulijat tuntisivat ne omikseen. Täytyyhän tässä maailmassa olla jotain, jossa kunnioitetaan perinteitä eikä muutoksia tehdä vain ”trendien” mukaan. Tämän hetkisessä kokoonpanossa soittaa pitkän linjan muusikoita (harraste) ja sen vuoksi on soittolista saatu valmiiksi varsin pienellä harjoittelulla. Kappaleet olivat kaikille soittajille entuudestaan tuttuja. Kaikilla soittajilla on muitakin kokoonpanoja joissa he soittavat. Musiikin lisäksi kuuluu soittajien harrastuksiin historia ja vapaaehtoinen maanpuolustus.

Aiomme jatkossakin muiden keikkojen ohella käydä soittamassa vanhuksille, koska olemme tähän astisista soitannoista saaneet kovasti kiitosta ja hyvät kahvit… Olkoon soittomme panoksemme veteraanityöhön ja kiitoksena itsenäisyydestä…. Kiitos! Muistamme toki muitakin tämän maan rakentamiseen työpanoksensa antaneita.

Tästä on hyvä jatkaa….

 

 

 

 

 

 

 

 



 











 

 

BÄNDI
KEIKAT
KUVAT
MUSIIKKI
VIERASKIRJA
ETUSIVU
KONTAKTI / KEIKKAMYYNTI

kenttaharmaa(ät)gmail.com
Kenttäharmaa
HISTORIA